Post-Communist hangover ja vähän historiaa

Sitä on taas hiljaa päissään tullut kaikenlaista ajateltua. Tässä eilen illalla lueskelin erästä opusta 1900- luvun historiasta. Historian kautta sitä sitten voi ajatella nykypäivää ja huomata, että kappas vaan, maailma ei ole paljon muuttunut näistä ajoista. Edelleenkin meillä oikeastaan on muutamia vaikuttavia voimia, jotka tavoittelevat valtaa. Näitä on (näin suoraviivaistetusti) uusliberaalit kapitalistit, sosialistit ja fasistit (lue; "maahanmuuttokriitikot"). Näille on ominaista se, ettei mikään erityisemmin pidä toistensa arvomaailmaa kunnioitettavana. Toisaalta yhden (fasismin) vastustaminen on perinteisesti yhdistänyt kahta näistä (ne kaksi muuta). Tosin sillä varauksella, että tietyt kapitalistiset tahot kuten konservatiiviset poliittiset sekä muut instituutio (esim. kirkko joissain tapauksissa) loikkaavat herkästi fasistien bandwagoniin. Toisaalta taas kahta jälkimmäistä yhdistää niiden luonne ns. "kansanvoimina". Niiden poliittinen vipuvarsi perustuu kansan suurissa massoissa kytevään tyytymättömyyteen toisessa tapauksessa kapitalismia kohtaan, toisessa tapauksessa lähes tulkoon kaikkea vastaan mikä edustaa uudistuksia.

En malta kyllä olla olettamatta, että fasismi olisi liikkeennä sellainen voima jota ei olisi ilman sosialismia. Jos ajattelu olisi pelkästään oikeistolaista, niin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, niin meillä ei olisi muita poliittisia liikkeitä kuin uusliberaalit ja konservatiivit. Eli uudistajat/vapaa-ajattelijat (pätee vain talouden saralla, ei arvomaailmaan) ja säilyttäjät. Tällaisessa poliittisessa ilmapiirissä ei ole tarvetta fasismille, kun ei ole varsinaista "kansanvoimaa" yhdistävää liikettä edes olemassa tai lähimpänä sitä on jokin ei-poliittinen istituutio (esim. uskonto). Tällöin kapitalistinen järjestelmä ei tarvitse itsensä puolustajaksi konservatiivista ja fasistista agitaatiota, vaan voidaan käydä poliittista peliä 1800-luvun alun poliittisella kentällä.

Tänä päivänä, kun kapitalismi on jälleen käynyt kriisissä, on euroopassa jällee mobilisoitu näitä kansanvoimia. Ja kuinka ollakkaan, sille on ominaista jälleen jako radikaaliin sosialismiin ja fasismiin (vaikkei kukaan julkisessa keskustelussa tätä termiä käytä, niin ei se tarkoita etteikö se sitä olisi). Mutta näyttäisi jälleen siltä, että fasismi olisi kuitenkin ihmisille vetävämpänä koettu voima. Mikä on outoa. Siis kun meidän yhteiskunnassamme tulee ongelmia, niin syytetäänkin siitä jotakin muuta porukkaa, jolla ei oikeasti edes olisi osaa eikä arpaa meidän yhteiskunnallisiin ongelmiin.

En silti malta olla ajattelematta, että fasismin suosio rikkaita ja siinä sivussa vähän kaikkia muitakin arvostelevana voimana kumpuaa työväenluokan kriisistä. Työväenluokka kokee reaalisosialismin (eli neuvosto-kommunismin) jälkeistä krapulaa. Nykyään et voi perinteisellä Marxin filosofialla kritisoida kapitalistista järjestelmää leimautumatta stalinisti- kommunistiksi. Nykypäivän yhteiskunnallisessa keskustelussa ei ole sallittua käyttää marxilaista retoriikkaa, koska mielipiteesi voidaan mitätä totaalisesti sanomalla jotain yhtä nasevaa kuin: "no mene kattoo Pohjois-Koreaa" tai "Mites oli Neuvostoliitossa?". Siis aivan mieletöntä argumentointi! Siis ammutaan kritiikkiä alas vedoten asioihin, joista ei missään vaiheessa edes puhuttu! Se jos pitää Marxin yhteiskuntafilosofiaa pätevänä ja sen kautta pystyy kritisoimaan kapitalistista yhteiskuntaa ei tarkoita sitä, että hyväksyy ihmisoikeusloukkaukset tai minkään kommunistisen eliitin luomisen. Ehei, ei näin. Yhtä hyvin me voisimme väittää, että kapitalismi johtaa Pinochetin Chilen (esimerkkejä on enemmän, mutta kun ei jaksaisi kaikkia luetella) kaltaisiin hirmuhallintoihin ja jotka ovat kummunneet kapitalistisen leirin tarpeesta tukahduttaa sosialismi ja ajaa valtioissa läpi Laizzez-Faire- kapitalistinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Laissez-faire) talousjärjestelmä, vastoin kansan tahtoa.

Vasemmistolaista kapitalismin kritiikkiä ei näin ollen voida vain sivuuttaa Pohjois-Korea- kortilla, sillä kapitalistiset hallintojen omakaan pesä ei ole erityisen puhdas. Suurin ongelma onkin se, että nykyvasemmisto kokee kuitenkin huonoa omatuntoa Neuvostoliiton ja Pohjois- Korean tapahtumista. Tässä piileekin vasemmiston suurin ongelma. Sen viesti ei mene perille, kun siihen ei enää itse uskota. Kyllä sosialismiin kuuluu aina marxilainen yhteiskuntafilosofia ja sen mukaisesti pitäisi toimia. Poliittisen vasemmisto olisikin rohkeasti oltava sitä mitä vasemmisto oikeasti on; radikaali ja kriittinen (myös itsekriittinen) vastavoima kapitalistiselle talousjärjestelmälle ja porvarilliselle arvomaailmalle. Sosialistien tulisi olla oikeasti sosialisteja ja palauttaa usko itseensä vakuuttavana vaihtoehtona kapitalismille. Ja uskallan väittää, että tämä lopettaisi vasemmiston nykyhetken kuolemanmarssin. Ihmiset huutavat vaihtoehtoa, mutta nykyinen vasemmisto ei pysty siihen vastaamaan, tai se vastaa porvarillisen yhteiskunnan normien mukaisesti ja ei ole näin kovinkaan uskottavaa.

Toverit, sovinnaisuuden aika on ohi! Askel vasempaan mars!